Allgrolle

My Love, Allegro!

Kun ensi kertaa tapasimme, oli vielä talvi – tarkalleen ottaen maaliskuu. Aamu kuuden aikaan Pasilan asema oli hiljainen, vain muutama yöjunasta myöhästynyt juhlija nuokkui aseman penkeillä. Ulkona oli pimeää ja pakasti, mutta tiesin että aamuaurinko tulisi lämmittämään ilman keväisemmäksi Pietaria lähestyttäessä.

Saavuit asemalle uskollisesti aikataulusi mukaisesti ja astuin kyytiisi. Hämmästyin uutuuttasi ja siisteyttäsi: tunnelma oli kuin Finnairin bisnesluokassa, tilavat penkit ja jopa lähdevesiautomaatti joka vaunussa!

Istuin paikalleni vaunuun numero seitsemän. Oli vielä aikaista ja moni kokenut matkustaja käpertyi heti nukkuma-asentoon. Minä en uskaltanut nukahtaa, sillä en tiennyt, mitä rajamuodollisuuksia tulisi vastaan. Hämmästyin toistamiseen, kun ne oli suoritettu: minun tuli vain istua paikallani kuin kuningatar, ja niin VR:n kondutööri kuin Suomen ja Venäjän rajavartijatkin kiersivät kukin vuorollaan junassa dokumenttejani tarkistaen. Ei jonotusta, ei kassien avaamisia, ei läpivalaisua tai riisumisia. Siis parempaa palvelua kuin lentokoneen bisnesmatkustajilla!

Oikeastaan olin hämmästynyt jo ensimmäistä kertaa varatessani liput – kuinka halpaa Sinulla matkustaminen olikaan! Jos ottaisin aamun ensimmäisen junan, pääsisin alle 40€:lla suuntaansa. Se on huomattavasti halvempaa kuin matkustaminen mihin tahansa suomalaiseen kaupunkiin, joka sijaitsee samalla etäisyydellä Helsingistä. Ainut miinus tuli itse VR:n kömpelöhköstä ja usein temppuilevasta onlinekaupasta, mutta ethän Sinä sille voi mitään, olethan vain juna.

Myös ravintolapalvelusi tulevat kärryillä luokseni, mutta pidän myös ravintolavaunustasi: herkullinen aamupuuro kannetaan höyryävän kuumana pöytään, jonka pinnoista voin opetella venäjän perussanastoa; lusikka = ложка. Helppoa!

Kuvaan ja ihailen ohikiitäviä maisemia ja välillä myös omaa kuvaani joka heijastuu junan ikkunasta: tämä on niin romanttista, tämä seikkailu kanssasi! Tunnen olevani runotyttö, kirjoitan muistiin maisemat, tuoksut, kohtaamani ihmiset ja jännityksen tunteen.

Sittemmin maisemat ja tunnelmat ovat tulleet tutuksi – raja-asemalla vastaan tulee tuttu venäläisten säiliövaunujen öljyinen tuoksu, sen jälkeen alkavat vinot ja soiset koivikkometsät, romanttisen rähjäisten talojen ja datchojen rivit ja pian ylitämme Saimaan kanavan ja tervehdimme Viipuria linnoineen.

Pillisi viheltää usein Venäjän puolella, liekö syynä vartioimattomat tasoristeykset. Äänesi on kova mutta pidän siitä; se tekee matkustamisesta vielä romanttisempaa.

Saavumme Pietariin, ensin ajamme neuvostotyylisten lähiöiden läpi ja lopulta pysähdymme monumentaaliselle Suomen asemalle, Финля́ндский вокза́л, Finljandski vokzal. Perillä Pietarissa minua odottaa pyöreät ikkunat ja …

Niin, minulla olisi Sinulle tunnustettavaa. Oikeastaan kaksi asiaa. Joskus nimittäin kuljetan omia eväitä mukanani, vaikka puurosi onkin maistuvaa. Viimeksi tein itse mysliä ja otin Valion jugurttia mukaani. Joskus syön sitä jo junassa, mutta useimmiten säästän sen tuliaisiksi venäläisille ystävilleni, jotka valitettavasti joutuvat tyytymään tällä hetkellä hyvin rajoitettuun Valion tarjontaan.

Ja sitten se toinen salaisuus, joka onkin hieman vaikeampi kertoa. Minulla on myös toinen. Oikeastaan Hän on syypää siihen, että alunperin tapasimme. Matkustan Sinulla nimen omaan Hänen luokseen. Mutta hyvä uutinen on se, että Hän pitää myös Sinusta, erittäin paljon. Itse asiassa luulen, että myös Hän on salaa rakastunut Sinuun.

Voih, olen niin iloinen, sillä torstaina näemme taas. Ja perjantaina tulen jo takaisin. Ja arvaa mitä? Tuon mukanani Sinulle yllätyksen, esittelen Teidät toisillenne. Minusta tuntuu, että me kolme tulemme viihtymään hyvin yhdessä.

Rakkaudella,
Reetta

P.S. Tämä ei ole VR:n eikä Valion sponsoroima kirjoitus. Mutta tajusin juuri että voisi hyvin olla. Jos olet brändin omistaja haluat, että kirjoitan tarinan kokemuksistani tuotteesi parissa, ota yhteyttä niin katsotaan herättääkö sinun brändisi myös runotytön sisälläni 😉