Live hard, live your dream

Posted on
andaman

Varasin eilen illalla perheelleni liput Intiaan, Andamaanien saarille. Vietämme kuukauden paratiisisaarilla turkoosin veden, valkoisten hiekkarantojen, kookospalmujen ja elefanttien ympäröimänä. Rakennamme pilottiretriittiä kansainvälisen ryhmän kanssa ja vietämme joululomaa tropiikin auringon alla. Kuulostaa ihanalta vai mitä?

Samaan aikaan kurkkua kuristaa. Lapset ovat itkeneet, etteivät halua lähteä Intiaan koska siellä on myrkkykäärmeitä. Nikotellen olen joutunnut paljastamaan, että itse asiassa paratiisissamme ei vaani ainoastaan käärmeitä, vaan siellä on myös monia vaarallisia hyönteisiä, tulivuoria, maanjäristyksiä, tsunameita (vuonna 2004 tsunami pyyhkäisi lähes koko saariryhmän mereen), alkuperäisheimoja jotka nistivät vuosittain heidän alueelleen tunkeutuvia turisteja, malariaa ja dengue-kuumetta. Todennäköisesti sairastumme myös ripuliin ja palamme auringossa. Ei kuulosta enää niin ihanalta?

Nikotellen olen joutunnut paljastamaan, että itse asiassa paratiisissamme ei vaani ainoastaan käärmeitä, vaan siellä on myös monia vaarallisia hyönteisiä, tulivuoria, maanjäristyksiä, tsunameita (vuonna 2004 tsunami pyyhkäisi lähes koko saariryhmän mereen), alkuperäisheimoja jotka nistivät vuosittain heidän alueelleen tunkeutuvia turisteja, malariaa ja dengue-kuumetta. Todennäköisesti sairastumme myös ripuliin ja palamme auringossa.

 

Muutama viikko sitten päätin Pietarin katoilla keikkuessani, että kuljen täst’ edes pelkojani kohti sen sijaan, että pakenisin niitä. Olen elänyt ihan tarpeeksi kauan pelkojeni vankina ja himmannut elämääni siksi, etten ole uskaltanut tehdä jotain koska jotain saattaa joskus tapahtua tai mitä kaikki sitten ajattelee kun epäonnistunkin. Vaikka ajatus tiivistyikin tuona maagisena yönä Pietarin huterilla peltikatoilla, se ei ole syntynyt hetkessä. Olen käynyt pitkän tutkimusmatkan itseeni terapeuttien, valmentajien, henkisten harjoitusten, käytännön kokemusten ja monenkirjavien ihmissuhteiden kautta. Mutta lopullinen voitto on tullut pelkojen tiedostamisesta ja kohtaamisesta: jos joku asia pelottaa, miksen hieman kokeilisi miltä se tuntuu? Tai miksen menisi loppuun asti ja miettisi mielessäni pahinta mahdollista skenaariota ja harjoittelisi valmiiksi, mitä siinä tilanteessa tekisin? Vähän kuin suunnittelisin stunttia – kaikki näyttää tapahtuvan ex tempore, mutta oikeasti jokainen liike on tarkkaan käyty läpi ja mahdolliset epäonnistumiset ja niistä selviytymiset mietitty jo valmiiksi.

Onnekseni olen saanut tehdä vuosia töitä myös hullunrohkeiden suomalaisten, Duudsoneiden kanssa ja olen oppinut heiltä paljon heittäytymisestä, rohkeudesta ja ehkä vähän niiden stunttien suunnittelustakin. Heidän elämänasenteensa tiivistyy hienosti lauseeseen

Live hard, live your dream.

Elä täysillä, elä unelmaasi. Tätä ajatusta aion noudattaa itsekin elämässäni. Jos annan peloilleni vallan, en pääse käsiksi unelmiini. Enkä olisi saavuttanut niitäkään unelmia, joita tällä hetkellä saan elää: en olisi uskaltanut rakastua, tehdä lapsia, rakentaa taloa, erota, luopua unelmasta, rakastua uudelleen, irtisanoutua, perustaa omaa firmaa tai varata tätä matkaa. Vaikka peloillla onkin tehtävä henkiinjäämisen kannalta, monesti ne perustuvat vääristyneisiin faktoihin ja irrationaalisiin tunteisiin jotka syntyvät siitä ettei pelkoa uskalla oikeasti kohdata.

Kaikesta tästä viisastelusta huolimatta, taas minua pelottaa: riittääkö rahat, pysymmekö terveinä, miten lapset pärjäävät tropiikissa, tuleeko maanjäristys, tsunami tai joku muu luonnonkatastrofi, tippuuko lentokone, saanko malarian jos en ota lääkettä vai tulenko hulluksi jos otan. Kun epäröin lähtemistä, puolisoni tokaisi: “Jos haluat käyttää pelkojasi tekosyynä sille ettet halua lähteä, that’s fine. Mutta jos haluat oikeasti lähteä, älä anna pelkojesi tulla tielle. Elämme joka päivä riskillä.”

Olemme mestareita keksimään tekosyitä sille, miksei unelmamme olekaan toteutuneet. Yleensä syy on jossain toisessa ihmisessä, työpaikassa, rahassa tai maailmantilanteessa – jossain ulkopuolisessa mystisessä voimassa, joka ohjaa elämäämme väärään suuntaan. Mutta mitä jos ainoa oikea syy onkin se, ettemme ole valmiita ottamaan sataprosenttisesti vastuuta omasta elämästämme?

Aamulla esikoinen kömpi viereeni sohvalle, näytin hänelle liput ja jäin jännittyneenä odottamaan hänen reaktiotaan. “No, nyt sitä ei kai sitten voi enää perua. Me lähdetään Intiaan!” hän tokaisi ja hymyili innostuneesti. “Jännittääkö?” kysyin. “Jännittää, mutta sillein hyvällä tavalla”, kuului vastaus. Googlailimme kuvia uivista elefanteista, käärmeistä ja tulivuorista. Ihailimme kuvia kirkkaissa vesissä sukeltavista lapsista, rauskuista ja valaista.

Olimme voittaneet taas yhden pelon, joka on nyt kutistunut jännitykseksi, joka kihelmöi vatsassa – sillein hyvällä tavalla. Uskallamme elää täysillä, uskallamme elää unelmaamme.

Rakkaudella,
Reetta

halihetki
Meitä jännittää!

Elefanttikuva: ©Olivier Blaise