Kiitospäivän pohdintaa: osaanko olla viisaampi kuin esivanhempamme?

”Ai et inkkarit auttoi ensin niitä ja sit ne valkoset tappo kaikki intiaanit? Tosi reilua.” Näin kommentoi 8-vuotias poikani luettuani hänelle tänä aamuna kiitospäivän historiasta. Hänelle intiaanien kohtalo oli tuttu jo entuudestaan, mutta nopeastipa lapsen aivot yhdistivät kaksi asiaa: avun antamisesta seurasi joukkotuho. … Continue readingKiitospäivän pohdintaa: osaanko olla viisaampi kuin esivanhempamme?

Posted on

Ylös, ulos ja lenkille: 5 tapaa palata omaan kehoon 20 vuoden tauon jälkeen

Aloitin urheilun kuukausi sitten. Se alkoi muutaman viinilasin jälkeen uhosta, jonka 39-vuotissyntymäpäiväni aattona potemani ikääntymiskriisi sai aikaan: perkele, kyllä minä nyt yhden puolimaratonin pystyn juoksemaan. Työkaverini Aku Rabbit Filmsiltä oli aiemmin kesällä haastanut koko firman Helsinki City Runiin, mutten silloin lotkauttanut korvaanikaan koko haastelle. Tiesin, että ihan turha edes yrittää. Olin kyllä silloin tällöin yrittänyt juosta, mutta aina juokseminen tuotti tuskaa: polveen sattui, rakot tuli välittömästi kantapäihin, askel tuntui raskaalta ja puuskututti. Olin ajatellut että jooga, pyöräily ja uiminen saivat riittää oman kuntoni ylläpitämiseen, kehoni oli kerta kaikkiaan epäkelpo juoksemiseen. … Continue readingYlös, ulos ja lenkille: 5 tapaa palata omaan kehoon 20 vuoden tauon jälkeen

Posted on