Jos haluat lukea blogitekstin suomeksi, klikkaa tästä!

Today, Monday, October 26, the day of the Moon, is the full moon. My father would have turned 88 today. Eternity times two. I still miss his earthly presence more than words can say, even though I continue to feel his spirit very strongly beside me — especially when I need him most.

I am currently at our winter home on Ocracoke Island, North Carolina. This little island is where my husband’s parents live, and where we got married eleven years ago. It is also where we spent the winter when my father passed away three years ago.

Back then, every day brought some kind of sign that Dad was still close. A gentle breeze caressing my cheek. A cloud shaped like a bearded old man drifting across the sky. A peaceful presence in the rolling waves of the sea.

One day, my husband, Thatcher, and I were walking along the sandy beach. This little island is just sixteen miles long, with beaches stretching along much of its coastline. I had just been wondering in what form Dad might send me a sign of his presence that day when Thatcher spotted something glinting in the sand.

He picked up a fishing knife. On its side was the name Rapala.

A Finnish fishing knife on the shore of the Atlantic Ocean, right where I happened to be walking and thinking about my father!

A skeptic might say it was simply a coincidence. After all, there are plenty of fishermen on the island, and Rapala is a well-known brand in the United States, too.

But the previous evening, while missing Dad, I had been reading some of his old emails when I came across a touching newspaper article. In it, my father reminisced about his childhood, telling stories of fishing with his own father and of how much fishing meant to his little brother, my godfather. Together with my grandfather, they had even built a boat, and they often went fishing around Porkkala Peninsula in Finland.

But do you know where the Rapala factory is located? In Vääksy, in the municipality of Asikkala, where my father spent his final years — and where he died.

I couldn’t help laughing and crying at the same time! Could a father give his daughter any clearer sign that he is still close by, even when she is far from home and he is on the other side of the veil?

Perhaps you, too, have lost someone dear to you recently. Letting go and losing a loved one is always incredibly difficult, and it is something we never truly get used to. With time, however, grief changes shape. I also find comfort in the beliefs of the Finnic peoples, according to which our departed loved ones remain among us. We can connect with them, for example, through sacred trees. Sometimes, they may even be born again into our family, returning to our side in physical form. I also write about comforting rituals surrounding death in my new book Timeless Nordic Rituals.

According to traditional beliefs, we are now entering a time when the boundary between this world and the next grows especially thin. If you wish to reach out to loved ones who have passed away, this may be an easier time than most — around Kekri, the ancient Finnish harvest festival, and All Saints’ Day. Pay attention to the signs in nature, and listen for a message that might come on the wind, as a shaft of light, or in the form of a soul bird. Let your imagination carry a message to your loved ones on the other side, too, by creating a ritual — perhaps by making a small altar in their memory.

This is what our Finnish ancestors did, too, as have many other peoples and cultures around the world when celebrating Kekri, Halloween, or Día de los Muertos, the Day of the Dead. You can read more on my blog about the similarities between these celebrations and the traditions of the harvest season: Harvest Rituals.

I’m really looking forward to next weekend. Here on the Ocracoke Island, we’ll of course be celebrating Halloween, but also remembering the fearsome and infamous pirate Captain Blackbeard, who lost his head just off the coast of this very island.

Springer’s Point is a nature preserve on the island, with a woodland trail leading to a beach overlooking Teach’s Hole. The legendary pirate Blackbeard (whose real name was Edward Teach) anchored his ships here and held wild parties with his crew. In November 1718, he was killed in a fierce battle with the British Royal Navy and beheaded.

Eleven years ago, we got married in that very same cove, known as Teacher’s Cove or Springer’s Point. The island is now also home to a wonderful brewery called 1718, named in honor of Blackbeard’s story.

So now you know where I will be celebrating this full moon. I hope my father will be there, too — perhaps dressed as a pirate. Or maybe I will find another treasure in the beach sand, a sign that he is still here with us, watching over and protecting us.

Wishing you a beautiful October full moon, and the courage to meet the coming month of November, the moon of death.

From beneath the full moon, by the ocean shore,

Reetta

P.S. My tour here on this new continent begins in just over two weeks, on November 13. If you would like to follow our life here and my travels, come join me on Instagram. And if you live in the United States, or have friends here who might be interested in attending one of my events, you can find the dates and venues on my blog!

Lokakuun täysikuu ja viestejä esivanhemmilta

Tänään, maanantaina, kuun päivänä, 26. lokakuuta, on täysikuu. Isäni olisi täyttänyt tänään 88 vuotta. Ikuisuus x 2. Kaipaan hänen maallista olemustaan valtavasti edelleen, vaikka koen hänen henkensä läsnäolon yhä hyvin vahvasti – erityisesti silloin, kun sitä eniten tarvitsen.

Olen parhaillani talvikodissamme Ocracoke-saarella Pohjois-Carolinassa. Tämä pieni saari on paikka, jossa mieheni vanhemmat asuvat ja jossa menimme naimisiin 11 vuotta sitten. Täällä olimme myös sinä talvena, kun isäni menehtyi kolme vuotta sitten.

Tuolloin sain joka päivä jonkinlaisia viestejä siitä, että isä on edelleen lähellämme. Poskeani hyväilevinä tuulenhenkäyksinä, parrakkaan ukon muotoisena pilvenä taivaalla, rauhallisena läsnäolona meren aalloissa.

Eräänä päivänä kävelimme mieheni Thatcherin kanssa hiekkarannalla, joita riittää tämän pienen, 26 kilometrin pituisen saaren rannikolla koko saaren mitalla. Olin juuri miettinyt, missä muodossa isi mahtaisi tänään antaa minulle merkkejä läsnäolostaan, kun Thatcher huomasi jotain kimaltelevaa hiekassa.

Hän nosti maasta kalastusveitsen, jonka kyljessä luki Rapala.

Siis suomalainen kalastusveitsi Atlantin valtameren rannalla, juuri sillä kohdalla, jossa satuin kävelemään ja isääni ajattelemaan!

Skeptikko voisi sanoa, että kyseessä on vain sattuma. Onhan saarella paljon kalastajia, ja Rapala on tunnettu merkki myös Yhdysvalloissa.

Mutta edellisenä iltana olin isääni ikävöidessäni lukenut vanhoja isin sähköpostiviestejä ja törmännyt samalla koskettavaan lehtiartikkeliin. Siinä isäni muisteli lapsuuttaan ja kertoi, miten hän kalasti isänsä kanssa ja miten tärkeää kalastus oli myös hänen pikkuveljelleen, kummisedälleni. Yhdessä ukkini eli heidän isänsä kanssa he rakensivat myös veneen, ja kalastivat usein Porkkalanniemellä.

Mutta tiedättekö, missä Rapalan tehdas sijaitsee? Se on Asikkalan Vääksyssä, missä isäni eli viimeiset vuotensa ja missä hän myös kuoli. 

En voinut muuta kuin nauraa ja itkeä yhtä aikaa! Voiko isä antaa tyttärelleen enää selvempää merkkiä siitä, että hän on yhä lähelläni – vaikka minä olen kaukana kotoa, ja hän rajan tuolla puolen?

Ehkä sinäkin olet menettänyt rakkaan ihmisen lähiaikoina. Luopuminen ja rakkaan menettäminen on aina todella vaikeaa eikä siihen totu koskaan. Suru muuttaa ajan kanssa kuitenkin muotoaan, ja itse saan lisäksi lohtua suomensukuisten kansojen uskomuksista, joiden mukaan edesmenneet läheisemme ovat yhä keskuudessamme. Heihin voi olla yhteydessä esimerkiksi pyhien puiden avulla, ja joskus he voivat myös syntyä uudelleen sukuumme ollakseen lähellämme jälleen lihallisessa muodossa. Kuolemaan liittyvistä, lohtua tuovista rituaaleista kerron myös Rituaalikirjassa.

Elämme nyt aikaa, jolloin raja tämän ja tuonpuoleisen välillä on perinteisten uskomusten mukaan erityisen hauras. Jos haluat ottaa yhteyttä edesmenneisiin rakkaisiisi, voi se olla nyt, kekrin ja pyhäinpäivän aikaan olla helpompaa kuin yleensä. Tarkkaile luonnon merkkejä ja kuuntele, josko saisit viestin vaikka tuulelta, valonsäteinä tai sielulinnun muodossa. Anna mielikuvituksesi kantaa viestisi myös rakkaillesi rajan tuolle puolen tekemällä rituaali, esimerkiksi luomalla muistoalttarin heille. 

Näin tekivät myös suomalaiset esivanhempamme, samoin kuin monet muut kansat ja kulttuurit ympäri maailmaa juhliessaan kekriä, Halloweenia tai kuolleidenpäivää. Voit lukea blogistani lisää näiden juhlapyhien yhtäläisyyksistä ja sadonkorjuun ajan perinteistä: Sadonkorjuun rituaalit.

Itse odotan kovasti ensi viikonloppua. Täällä Ocracoke-saarella juhlitaan silloin tietysti Halloweenia, mutta samana viikonloppuna muistellaan myös pelottavaa, kuuluisaa merirosvoa, kapteeni Mustapartaa (Blackbeard), joka menetti päänsä aivan saaren edustalla. Springer’s Point on saarella sijaitseva luonnonsuojelualue, jonka metsäpolku johtaa rannalle, jolta avautuu näkymä Teach’s Hole -vesiväylälle. Legendaarinen merirosvo Mustaparta (Blackbeard, oikealta nimeltään Edward Teach) ankkuroi laivansa tänne ja järjesti miehistöineen hurjia juhlia. Marraskuussa 1718 hän sai surmansa taistelussa Britannian kuninkaallista laivastoa vastaan, ja hänet mestattiin.

Yksitoista vuotta sitten menimme naimisiin juuri tuossa samaisessa poukamassa, jonka nimi on Teacher’s Cove tai Springer’s Point. Saarella sijaitsee nyt mainio panimo, jonka nimi on 1718 – Mustaparran tarinan kunniaksi.

Tiedät siis, missä aion juhlistaa tätä täysikuuta. Toivottavasti isäni on paikalla – kenties merirosvon roolissa. Tai ehkä löydän taas jonkin aarteen rantahiekasta, merkkinä siitä, että hän on yhä kanssamme, meitä suojelemassa.

Ihanaa lokakuun täysikuuta ja rohkeutta kohdata marras, kuoleman kuu.

Täyden kuun alta, valtameren rannalta,

Reetta

P.S. Kiertueeni täällä uudella mantereella alkaa reilun parin viikon päästä. 13. Marraskuuta. Jos haluat seurata elämäämme täällä ja kiertuetta, tule seuraamaan minua myös Instagramissa. Jos taas asut Yhdysvalloissa tai sinulla on täällä ystäviä, jotka voisivat olla kiinnostuneita tapahtumista, löydät tapahtumien paikat ja päivämäärät blogistani!