Kuun kuuta katselee kiikareilla tai kaukoputkella, voi erottaa selvästi sen meret, muinaisten asteroidien törmäyksestä syntyneet kraaterit ja laaksot. Oikeastaan kuussa ei ole meriä, vaan tummempana näkyvät alueet ovat basalttitasankoja, joita entisaikojen tähtitieteilijät luulivat meriksi. Tasankojen nimet ovat vallan kiehtovia ja monet niistä nimetty luonnonilmiöiden tai mielialojen mukaan, kuten Hiljaisuuden meri, Onnellisuuden järvi, Sateenkaarten lahti tai Unien suo. Pelkästään nämä nimet saavat mielikuvitukseni liikkeelle enkä malta olla kuvittelematta, millaisia otuksia noissa paikoissa asuisi jos kyseessä olisi lastenkirja… 

Kuun synty ja symboliikka

Maan sympaattinen, ikivanha kiertolainen on ruokkinut ihmisten mielikuvutusta aina, ja Kuulla onkin monenlaisia merkityksiä eri kulttuureissa ja mytologioissa. Kuun uskotaan syntyneen samoihin aikoihin Maan kanssa, eli noin 4,5 miljardia vuotta sitten. Tai oikeastaan nykyteorian mukaan Kuu on itse asiassa osa maata: teorian mukaan Maahan törmäsi protoplaneetta nimeltä Theia, ja törmäyksen seurauksena osa planeettojen aineesta sinkoutui Maan kiertoradalle. Tuosta materiaalista  tiivistyi aikojen saatossa Kuu.

Kuu on hedelmällisyyden, naisellisuuden ja äidillisyyden symboli, jonka kasvun, täyttymisen ja taas pienenemisen on ajateltu olevan yhteydessä naisen kuukautiskiertoon, ja toisaalta symboloivan koko elämän kiertokulkua syntymästä kuolemaan ja uudelleensyntymään. Monet Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat kutsuvat kuuta Isoäiti Kuuksi, jonka tehtävänä on valvoa veden, naisten ja syntymän rytmejä. Kuu nähdäänkin feminiinisenä, viisaana voimana, joka valaisee myös öitämme, alitajunnan ja unien aikaa.

Monien alkuperäiskansojen täydenkuun nimet muistuttavat yhteydestämme luonnon kiertokulkuun. Eräs nimi maaliskuun täysikuulle on sokerikuu (ojibwet). Nimitys tulee siitä, että maaliskuussa alkaa suomalaisten vaahteroiden Pohjois-Amerikan makeampien serkkujen, sokerivaahteroiden, mahlakausi. Puun runkoon poratun reiän kautta mahlaa voidaan kerätä astioihin, ja sitä keittämällä syntyy myös meille tuttua, vaahteranlehtietiketein koristeltua, makoisaa vaahterasiirappia.

Meillä Suomessa maaliskuun nimi on saattanut saada nimensä myös mahlan nousun ajankohdasta, sillä maaliskuu on myös oiva ajankohta alkaa keräämään koivunmahlaa, mutta todennäköisimmin maaliskuun nimi juontuu siitä, että maa alkaa paljastua lumen alta. “Maaliskuu maata näyttää”, sanotaan. Elias Lönnrot esitti kuitenkin nimen alkuperästä myös toisenlaisen näkemyksen: hän mainitsee sanakirjassaan (1874) nimityksen mahlakuu ja on mahdollista, että ajatus liittyi mahlan nousun aikaan. Koska mahlakuu on virossa vanha maaliskuun nimitys ja Lönnrotilla oli tiiviit yhteydet Viroon, on arveltu, että tämä tulkinta on voinut kulkeutua hänen mukanaan virosta.

Suomalainen mytologia: Kuutar ja Päivätär

Meillä Suomessa kuuta hallitsi kuun jumalatar Kuutar, Auringon jumalattaren Päivättären sisar. Karjalais-suomalaisessa kansanrunoudessa ja Kalevalan tarinoissa kuun jumalatar Kuutar hallitsee yötä ja, auringon sisar Päivätär taas päivää. He ovat luonnottaria jotka kutovat vaatteita, Kuutar kultalangasta, Päivätär hopeasta. Heiltä saatetaan pyytää loitsuissa apua tautien parantamiseen tai yöllä itkevän lapsen rauhoittamiseksi. Nuoret neidot pyytävät heiltä puolestaan kaunistuksekseen kultaisia ja hopeisia koruja sekä vaatteita. Heidät saatetaan nähdä taivaalla kutomassa – ehkä kultareunaisten pilvien ja auringon ja kuun pilvien välistä heijastuvien taivaallisten valonsäteiden on ajateltu tulevan heidän käsitöidensä kautta.

Kuutar ja Päivätär ovat myös luonnon tasapainon vartijoita ja he hallitsevat mehiläisiä ja ampiaisia. Taivaan neitoja tai kohtalottaria, jotka vaikuttavat ihmisten kohtaloihin kutomalla, löytyy monista kulttuureista. Kreikkalaisessa mytologiassa heitä kutsuttiin moiriksi. Päivätär on ollut todennäköisesti suomalaisen mytologian Auringon jumalatar, jonka roolin on myöhemmin kristinuskon saapuessa ottanut Neitsyt Maria.

Kuun kehrääjäneito on kulkenut muinaiseurooppalaisissa tarinoissa monin nimin. Metsäsuomalainen Kaisa Vilhunen (1855–1941) kertoi, että Kuun peitti hiuksillaan kehrääjätyttö Hepleija – sama hahmo, joka saattoi varjostaa myös Auringon. Laajemmin Euroopassa kehräävänä naisena on nähty Neitsyt Maria. On kuitenkin todennäköistä, että kristinuskon myötä Maria astui rukin ääreen vanhemman, esikiristillisen kehrääjähahmon tilalle. Kuun pinnalla nähtiin naisen hahmo rukin äärellä, ja tästä mielikuvasta syntyi eri puolilla Eurooppaa elävä kertomus tytöstä, joka oli nostettu Kuuhun kehräämään – ajaton kuva naisesta, joka punoo valoa ja pimeää sekä ihmisten kohtaloita yhteen.

Kuu katoaa tänään kapeiden, suden, lohikäärmeen tai peikon kitaan!

Tänään on myös kuunpimennys, vaikkei se näykään meille Suomessa. Sen aikana Maa liikkuu Kuun ja Auringon välillä ja estää suurimman osan Auringon valosta, joka normaalisti heijastuu Kuusta. Tämä ei saa Kuuta kokonaan katoamaan, vaan muuttaa sen oranssiksi tai punaiseksi – niin sanotuksi verikuuksi.

Kuunpimennysten katsottiin edustavan äärimmäisiä muutoksia, jopa kuolemaa. Jotkut uskoivat, että kuunpimennys johtui siitä, että sen söi joku otus: Filippiineillä kuun söi lohikäärme, skandinaaveilla sen ahmi peikko ja viikingeillä kuu katosi suden kitaan.

Monet kansat pelkäsivät myös että maailma loppuisi, jos kuu muuttui verenpunaiseksi kuunpimennyksen aikana. Suomessa on puhuttu Rahkosta tai Rahkosesta, joka tervasi kuun mennessään hämärähommiin ja kuunloiste meinasi paljastaa Rahkosen pimeät puuhat. On puhuttu myös kuun kapeista, myyttisistä henkiolennoista, jotka syövät kuun. Eri puolilta maailmaa tunnetaan myös riittejä, joissa eri keinoin mekkaloimalla, kuten ampumalla, kalistelemalla tai huutamalla  yritetään karkottaa kuunpimennyksen aiheuttanutta petoa pois.

Metsäsuomalainen tietäjä, Kaisa Vilhunen, kertoi kuunpimennyksen olevan Kuuttaren saunapäivä, jolloin hän pitkiä hiuksiaan kammaten peitti Kuun niiden suortuvilla. Väinämöisen uskottiin puolestaan antaneen tähtiin merkit siitä, milloin oli otollinen aika aiheuttaa kuun- tai auringonpimennys.

Kuun ja pitkähiuksisen neidon välinen yhteys toistuu myös metsäsuomalaisten runolauluissa. Niissä Kapeet, “päästi Kuun renkaasta, pitkähiuksisen pulasta”. Samoissa runoissa Kavet esiintyy synnytyksen auttajana: lapsen syntymän ja Kuun vapauttamisen nähtiin olevan maagisesti yhteydessä toisiinsa. 

Kuu ei siis ole vain kaunis taivaankappale, vaan valtameriä liikuttava, elämän, naiseuden ja syntymän myytteihin kietoutunut voima. Kenties siksi myös tämä ilta – talven viimeisen täydenkuun ja  kuunpimennyksen hetki – voi tuntua hetkeltä, jolloin haluat ensin piiloutua omiin oloihisi ja sitten vapautua ja loistaa!

Lähteet:

Ranta, Reetta: Rituaalikirja – Etsijän opas. SKS Kirjat 2023.
Ranta, Reetta & Haro, Riikka: Nordic Forest Rituals Oracle Deck.
Farmer’s Almanac
Wikipedia